Arttu Wiskari

Arttu Wiskari on jo toista vuosikymmentä kuulunut Suomen suosituimpiin artisteihin.

Vuonna 2011 hän lauloi tiensä suomalaisten sydämiin omaa nimeään kantavalla esikoisalbumillaan, jolta elämään jäivät muun muassa jättihitit "Mökkitie" ja "Tuntematon potilas.

Arttu Wiskari on julkaissut yhteensä 6 studioalbumia, joista tänä vuonna Varpunen tuulikaapissa . Virallisen albumilistan ykköseksi nousseen nousi vuonna 2020 julkaistu Suomen muotoisen pilven alla –levy. Hänen kappaleensa ovat olleet jymymenestyksiä.

Esimerkiksi Leavings-orkesterin kanssa tehdyllä singlellä Tässäkö tää oli? Arttu Wiskari rikkoi henkilökohtaisen ennätyksensä, sillä se oli hänen ensimmäinen Spotifyn top 50 - listan ykköseksi noussut biisinsä. Laulu myös pysytteli listan kärkisijoilla kuukausitolkulla. Suomen muotoisen pilven alla -single ei kalvennut seuraajansa rinnalla, sillä moninkertaista platinaa striimannut sinkku oli muun muassa vuoden 2019 soitetuin radiobiisi.

Suuren yleisön Arttu Wiskari on hurmannut muun muassa ohjelmissa The Voice of Finland, Tähdet, tähdet ja Vain Elämää. Hänen hittejään ovat edellä mainittujen lisäksi esimerkiksi "Sirpa", "Kahvimaito", "Elämän kova koulu" ja "Meidän biisi".

Arttu Wiskarin keikkaesiintymisiä kehutaan mukaansa tempaaviksi ja miksi ei - osataanhan hänen laulunsa liki jokainen!

Albumit

Arttu Wiskari (2011)
Tappavan hiljainen rivarinpätkä (2013)
Sirpaleet (2014)
IV (2016)
Suomen muotoisen pilven alla (2020)
Varpunen tuulikaapissa (2024)